Tervehdys lukijoille ja toivottavasti tekstini löytyvät nyttemmin uudesta osoitteesta, olen siis päätynyt siirtämään aikaisemman Worldpress blogialustalla ylläpitämäni Complicated Solutions - Easy Guestions - Blogin sisällön boggeriin muiden blogieni tapaan ja naputella kaikki nuo tekstini usean pyyynnön myötä suuremman levikin omaavalla toisella kotimaisella kielellämme.
Ja etsiminen on turhaa. Aikaisempaa blogia ei enää ole. Tekstit on otettu talteen ja tullaan naputtelemaan pikkuhiljaa tänne.
Koin aina että nuo blogaukset vaativat vielä hieman hiomista, ja jutut hienoista lisäsyvyyttä. Nyt kun olen sijoittanut aikaani ja sukeltanut tähän projektiin päätin sitten tehdä koko hamman alusta ja ehkä hieman toisin. Alkuperäiset tuotokset on siis poistettu jo senkin takia että niistä saa sujuvasti fiksumpaa kokonaisuutta yhdistelemällä, ja tämä luo mahdollisuuden myös jättää muutama julkaisu tekemättä.
Tämän blogin tarkoitus on siis tutustua ihmismielen ja elämän eteen tuomiin haasteisiin, ilonaiheisiin ja suruihin. Käsittelen aiheita jotka koskettavat arkielämän tasolla. Suuret poliittiset pohdinnat ja syvälliset tekniset perehtymiset jätän suosiolla muiiden huoleksi ja keskityn siihen mikä ihmiselämässä kuitenkin on oleellisinta: arkeen.
Ihmisen elämä kaikkine koukeroineen osaa olla varsin monimutkaista, mutta myös palkitsevaa. Nykyisessä meiningissä on vain huomattavissa se että yksilön kokemus omasta olemisestaan muodostuu merkityksettömäksi, se että itse kokisi mielihyvää elämästään muuttuu helposti negatiiviseksi piirteeksi kun media työntää joka tuutista käsrimystä ja epäoikeudenmukaisuutta kasvojemme eteen. nyky- yhteiskunta ei ole onnellisuuden yhteiskunta, se on katastrofiyhteiskunta.
Useissa tutkimuksissa on todettu että onnellisimpia ovat sellaiset ihmiset jotka pääsevät tuottamaan elämällään jotakin mihin ovat asettaneet tavoitteensa. Tämä kuullostaa hyvin loogiselta, ja onkin poikinut varsin laajan toimintamallin jota opetetaan jopa meillä kouluissamme: Aseta tavoite, tee sen eteen kaikki tarvittava ja saavuta se.
Haaste tässä tulee siinä että tätä on ikävä kyllä menty räpeltämään ja lisätty siihen vielä yksi askel: Aseta uusi tavoite.
Nykyinen normitatiivinen toiminta ei ole sellaista joka tähtäisi onnellisuteen, tai hyviin lopputuloksiin, meitä opetetaan saavuttamaan tavoitteita, ja asettamaan heti uusia. Tavoitteensa saavuttaneet henkilöt ovat tutkitusti maailman onnellisimpia. Kuitenkaan meitä ei opeteta nauttimaan saavutetuista tavoitteista, ei ainakaan suomalaisessa yhteiskunnassa. Mies on voinut tehdä töitä koko elämänsä ensin saadakseen talon ja tämän jälkeen säilyttääkseen sen, ja tästä saadaan kokea mielihyvää ja ylpeyttä vain usean kaljan jälkeen metsää tuijotellessa, pimeässä silloin kun kukaan ei varmasti näe. Reagointi tulee yleisesti hyväksytysti muissa tilanteissa olla jotakin murahtamisen, vähättelyn tai suoranaisen parjaamisen luokkaa jonkun toisen osoittaessa elämämme saavutuksia.
Tämä on yksi aspekti blogini sisällössä.
Toinen tulee selkeästi meihen, naisen ja lapsien yhteiselosta.
Yhtälönä tuo kun ei ole millään muotoa yksinkertainen. Toisissa teoksissa avoiliittoa ja vakituista parinmuodostusta pidetään jopa luonnonvastaisena tilana ja primitiiviset käyttäytymismallimme ajoittain ajavat meitä eron partaalle. Toki toisenkinlaisia tutkimuksia on. Usein huomaan näitä tutkimuksia ja artikkeleja lukiessani jääväni miettimään sitä ajatusta että "mitä omaa toimintaansa tällaisen tutkimuksen toimittaja yyrittää oikeuttaa?"
Kuitenkin selvää on se että saman tilan jakaminen pitkäaikaisesti toisen yksilön kanssa vaatii kommunikaatiota, ja tähän kommunikaatioon vaikuttaa vääjäämättä kummankin osapuolen yhtälöön tuomat kokemukset, oletukset, ennakoinnit ja toiveet.
Suuri osa parisuhteiden "kränästä" perustuu kokemuksieni mukaan siihen tosiasiaan että yksilöiden väliset "ideaaliodotukset" ja toimintaa ohjaavat uskomukset eivät kohtaa kumppanin tai realiteettien kanssa. Näiden väliset ristiriidat olisi usein puhuttavissa auki, mutta kuinka puhua aiheesta, jota ei itsekään tiedosta?
Aion pureutua blogissani edelleen myös kipeisiin asioihin, seksuaalisuuteen, normikäsityksiin ja vähemmän ihastuttaviin puoliin itsessämme, sillä koen näiden olevan osa meitä, osa ihmisyyttä. Ihmisenä oleminen ja parisuhteessa, äitinä ja isänä eläminen vetää välittömästi puoleensa ajatuksen ruusuista, auringonpaisteesta ja rikkumattomasta idyllistä. Mutta realismi on tosiasiassa jotakin muuta, välillä kumppani raivostuttaa, välillä lapset vievät viimeisetkin voimat ja välillä elämä onäyttää meille nurjat puolensa isoilla kirjaimilla.
Tämäkin ansaitsee palstatilansa, sillä olemme edelleen ihmisiä.
Hyviä lukuhetkiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti